tiistai 29. maaliskuuta 2011

Kenian maaseutu- ja kaupunkikuvan analyysi

1. Maaseutu-kuvan talot on tehty savesta. Katto on ohutta peltiä (?). Karja pidetään lähellä kotitaloutta.
Kaupunkikuvassa (Nairobi) liikenne on sekasortoista, paljon ruuhia eikä niin tarkkoja liikennesääntöjä.

2. Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne, toisin kuin Keniassa. Nairobin katukuvassa puita enemmän kuin Suomen ja puulajit ovat täysin erilaisia. Kuvassa en havaitse merkkejä jätehuollosta, mutta uskon että Keniassa se on heikompaa kuin Suomessa. Autot ovat vanhanaikaisia ja päästöt ovat siltä osin suuremmat.
Kaupunkikuvassa ei näy myöskään kaivoja.

3. Alue näyttää erittäin kuivalta. Paikalla voi olla pahoja kuivuusongelmia, myös vapaana liikkuva karja on aiheuttanut maan käyttökyvyyttömyyttä. Pihalla taustalla näkyy punainen tynnyri. Poltetaanko jätteitä siinä esimerkiksi? 

4. Kaupunkimaisema on kaikin tavoin länsimaisen mallinen; korkeita kerrostaloja tien molemmin puolin.
Maaseutukuvasta on hieman hankalampi keksiä länsimaisia vaikutteita, mutta ovatko lasi-ikkunat tyypillinen afrikkalaisen maaseututalon malli? 

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kenian tilastotietoa

Syntyneisyys: 33,54 syntynyttä/1000 asukasta kohti

Kuolleisuus: 8,93 kuollutta/1000 asukasta kohti

Imeväiskuolleisuus: 52,29 kuollutta alle vuoden iässä/ 1000 syntynyttä kohti

Hedelmällisyysluku: 4,19/lasta yhtä naista kohti

Lukutaitoprosentti: yli 15v 85,1%
Miehet: 90,6%
Naiset: 79,7%

Naisten ja vauvojen kuolleisuus on vieläkin Keniassa varsin yleistä. Lisäksi naiset synnyttävät suhteessa paljon lapsia. 2003 Keniassa peruskoulu muutettiin maksuttomakssi ja lukutaitoprosentt kasvoi. Paranevan koulutuksen myötä Keniassa naiset kouluttautuisivat paremmin ja he hankkisivat tällöin vähemmän lapsia. Myös lasten ja  naisten kuolleisuuden tulisi laskea. Kenian tulevaisuus näyttää näiden tilastoiden peruseella menevän parempaan suuntaan koko ajan.

Taloudellisia tunnuslukuja





Kenia


A. Valtion taloutta kuvaavia lukuja
1. Elintaso: n. 1600 dollaria/asukas
2. Valtiontalouden osuus: 21.3% BKT:sta

B. Riippuvuus ulkoisesta avusta
4. Ulkomaisen velan suhde budjetin tuloihin: 50,9% BKT:sta

C. Menojen painotus
5. Julkiset terveysmenot: 2% BKT:sta
6. Koulutusmenot: 7% BKT:sta
7. Sotilasmenot: 2,8% BKT:sta

Suomi


A. Valtion taloutta kuvaavia lukuja
1. Elintaso: 33 618 e/asukas
2. Valtiontalouden osuus: 18,7% BKT:sta

B. Riippuvuus ulkoisesta avusta
4. Ulkomaisen velan suhde budjetin tuloihin: 45,4% BKT:sta

C. Menojen painotus
5. Julkiset terveysmenot: 6,1 % BKT:sta
6. Koulutusmenot: 5,9% BKT:sta
7. Sotilasmenot: 2% BKT:sta

Kenia on itä-Afrikan suurin talousmaa, mutta se kuuluu silti alhaisen tulotasomaiden joukkoon. Suomessa bruttokansantuote asukasta kohden on noin 20-kertainen verrattuna Kenian vastaavaan. Suomi käyttää myös 4% enemmän BKT:sta terveydenhuoltoon, joka on Keniassa vain 2%. Mutta koulutukseen sijoittamisessa kenialaiset peittoavat Suomen. Kenian heikko elintaso kuitenkin todistaa, että prosentit eivät kerro koko totuutta ja Kenian sijoitukset hyvinvointiin jäävät pieniksi.